tiistai 30. syyskuuta 2014

Kissaneulatyyny

Käteen kiinnitettävä kissaneulatyyny, joka on ommeltu kahdesta palasta, aplikoidusta kappaleesta ja nauhoista. Kasvot on maalattu akryyliväreillä ja sisus on vanua. Taustalla näkyy myös hirsimökki-mallilla tehty tilkkutyökokeilu.






Näyttävä asuste kuvitellulle asiakkaalle

Maija on esiintyjä, joka kaipasi vaatekaappia laajentavaa asustetta keikoille. Tein tuotekuvan ja prototyypin puoliliivistä - vaatteesta, jonka voi pukea minkä tahansa asun päälle ja saada siitä uuden kokonaisuuden.






maanantai 29. syyskuuta 2014

Abstrakti ympäristötaideteos

Värit tulevat maan alta, säteilevät kaiteen kautta takaisin maahan ja muuttuvat ympäristön harmaudeksi. Metalliromusta syntyvä tuulikellomainen ääni muokkaa ympäristön äänimassaa.




sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Staattisen dynaaminen huone

Huoneessa tikittää kello. Aika on pysähtynyt, mutta kuinka aika voi pysähtyä, jos aika on muutos?












Surrealistinen ötökkä, sekatekniikka






Jokaisten lastenkutsujen pelätty kuokkavieras. Hattaraan sulautuva ilkimys.