tiistai 16. helmikuuta 2016

Kaavoitus ja prototyypin valmistaminen

Kun olimme asiakkaan kanssa päättäneet mallin, otin hänestä mitat ja aloitin kaavoitustyön. Päädyin kuosittelemaan mekon yläosan ja hameen peruskaavoista, jotka erikseenpiirtämisen jälkeen yhdistin vyötäröltä. Jaoin etukappaleen ja takakappaleen kahteen osaan rintamuotolaskoksen kohdalta, jolloin vaatteeseen syntyi sen linjakas pitkäsaumainen muoto. Lopuksi viistotin helmaa edestä ja takaa n. 5 cm, tällä tavoin saimme mekon helmaa hieman leveämmäksi. Tein kaavaan vielä hieman hihojen pituuden ja mekon väljyyden muutoksia.

Saatuani kaavat valmiiksi, kokeilin niitä hieman huonompaan prototyyppikankaaseen. Valitsin kankaaksi kuitenkin joustavan materiaalin, jotta saisimme mahdollisimman todentuntuisen testikappaleen.

Valmistin vielä minimuodossa testit kaikista kauluksista, jolla varmistin kaulusten muodon, saumojen paikat ja suunnittelemani materiaalin toimivuuden kauluksissa.

Saatuani prototyypin valmiiksi, sovin asiakkaan kanssa sovitusajan. Sovituksessa ilmeni, että mekkoon ei juurikaan tarvitse tehdä muutoksia. Ainoat muutoskohdat olivat vyötärön kaventaminen parilla sentillä, pääntien avartaminen ja saumaan upotettujen taskujen nostaminen hieman ylemmäksi.

Siirsin sovituksen jälkeen muutokset kaavaan, jonka jälkeen edessä oli lopullisen mekkokankaan pariin siirtyminen.

Kaavojen piirtämistä


Kaavamuokkauksia
Proton sovittaminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti